perjantai 18. heinäkuuta 2014

Minua kutsuttiin siskoni rippijuhliin 13.7.2014 leipomaan kaksi juustokakkua ja toiveena oli että niissä on suklaata. Minä sitten etsin reseptejä netistä ja monista leivontakirjoistani ja päädyin yksinkertaiseen, mutta hyvään minttusuklaajuustokakkuun. :)
Nyt lisään tähän kuvia:

                                                       

Ainekset:
Pohja:
½ pakettia minttu domino keksejä
25g voita

Täyte:
200g tuorejuustoa
2,5dl vispikermaa
1tl vaniljasokeria
130g valkosuklaata
2 liivatelehteä
100g pätkiksiä

KANNATTAA TEHDÄ KAKSINKERTAISENA!

Resepti:
Paloittele pätkikset valmiiksi.
Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita margariini ja keksimuru ja painele n.16cm halkaisijan kokoisen irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita tuorejuusto ja vaniljasokeri keskenään.
Lisää valkosuklaa ohuena nauhana koko ajan pallovispilällä sekoittaen. Lisää liivateliemi samalla tekniikalla. 
Kääntele varovasti joukkoon kermavaahto.
Laita keksipohjan päälle osa täytteestä. ripottele rouhitut pätkis-karkit täytekerroksen päälle kakun keskelle. Kaada loput täytteestä vuokaan siten, että pätkisrouhe peittyy kakun päältä ja reunoilta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti. Irrota kakku vuoasta ja herkuttele!
Voit koristella miten haluat!

Vinkkejä!
Ota tuorejuusto lämpenemään ennen leipomista.
Älä vatkaa kermaa liikaa.
Muista että liivateliemi kovettuu äkkiä.

Ja lopputulos:


Kakut kelpasi ja maistui vieraille. (:

Emmi


1 kommentti: